Perintö‑ ja lahjaverotus kevenee 1.1.2026 – miten muutokset vaikuttavat?

Nuoli alas

Vuoden 2026 alussa voimaan tulleet muutokset perintö‑ ja lahjaverolakiin tuovat merkittäviä helpotuksia varallisuuden siirtoon. Korotetut verovapaat rajat, sukupolvenvaihdoshuojennusten laajeneminen sekä viivästyskorkojen keveneminen luovat aiempaa enemmän mahdollisuuksia lahjojen, perintöjen ja yritysomistusten suunnittelulle. Lakimuutosten tavoitteena on helpottaa varallisuuden siirtymistä sukupolvelta toiselle sekä keventää erityisesti pienimuotoiseen perinnönjakoon liittyvää verotaakkaa.

Korotetut verorajat avaavat uusia mahdollisuuksia

1.1.2026 alkaen perintöveron alaraja nousee 20 000 eurosta 30 000 euroon, ja lahjaveron alaraja 5 000 eurosta 7 500 euroon. Tämä mahdollistaa aiempaa suurempien varallisuuserien siirtämisen ilman veroseuraamuksia.

Esimerkiksi henkilö, joka on ennen vuoden 2026 alkua antanut lahjansaajalle 4 999 euroa, voi uuden lain mukaan antaa vielä 2 500 euroa lisää kolmen vuoden aikana ilman lahjaveroa – kunhan kolmen vuoden kumulointisääntö otetaan huomioon.

Myös tavanomaisen koti‑irtaimiston verovapauden raja nousee 4 000 eurosta 7 500 euroon, mikä keventää pesänselvityksiin ja pienten omaisuuserien arvostamiseen liittyvää verotaakkaa.

On hyvä muistaa, että ennakkoperintö rinnastetaan verotuksessa aina lahjaan, ja siksi kaikki elinaikana annetut varallisuuserät kuuluvat lahjaverotuksen piiriin ennen perinnönjättäjän kuolemaa.

Sukupolvenvaihdosten huojennukset laajenevat myös alaikäisiin

Merkittävä uudistus vuoden 2026 lainsäädännössä on sukupolvenvaihdoshuojennusten ulottaminen myös alaikäisiin perillisiin. Aiemmin huojennukset olivat mahdollisia yksinomaan täysi‑ikäisten kohdalla. Uuden lain myötä huojennusta voidaan soveltaa alaikäiseen perilliseen, jos hänen edunvalvojansa jatkaa yritystoimintaa esimerkiksi yrityksen hallituksessa tai toimitusjohtajana. Tämä helpottaa perheyritysten omistuksen siirtämistä tilanteissa, joissa jatkaja ei ole vielä täysi‑ikäinen.

Viivästyskorko kevenee – pienempi kustannus myöhästyneestä veronmaksusta

Lainmuutoksen myötä perintöveron viivästyskorkomarginaali alennetaan. Jatkossa viivästyskorko muodostuu Suomen Pankin vahvistamasta viitekorosta lisättynä kahdella (2) prosenttiyksiköllä, kun aiemmin lisäys oli 3,5 prosenttiyksikköä.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että perintöveron myöhästynyt maksaminen tulee jatkossa halvemmaksi kuin ennen – muutos on erityisen merkittävä tilanteissa, joissa veron maksamiseen tarvitaan maksuaikaa tai omaisuuden realisointi vie aikaa.

Mitä suosittelemme tekemään nyt – ja miten voimme auttaa varmistamaan oikeat ratkaisut

Vuoden 2026 muutokset avaavat uusia mahdollisuuksia varallisuuden siirron suunnitteluun, mutta niiden hyödyntäminen edellyttää kokonaisuuden ymmärrystä. Suosittelemme arvioimaan lahjoitusten ajoituksen, sillä monet lahjat voivat olla verovapaita, jos toteutus siirretään vuoden 2026 puolelle uuden alarajan astuessa voimaan.

Lisäksi testamentti on syytä tarkistaa, mikäli se sisältää aiempien verorajojen mukaisia euromääräisiä määräyksiä. Vanhoihin lukuihin sidotut legaatit eivät välttämättä enää vastaa testamentin alkuperäistä tarkoitusta.

Myös perheyritysten omistuksen siirrossa kannattaa arvioida, voisiko uusi alaikäiseen soveltuva huojennus tarjota aiempaa verotehokkaamman ratkaisun. Suosittelemme kuitenkin aina ennen sukupolvenvaihdosta hakemaan Verohallinnolta ennakkoratkaisua, jotta huojennuksen soveltamisedellytykset on varmistettu etukäteen.

Costa Juridica auttaa selvittämään, miten muutokset vaikuttavat juuri sinun tilanteeseesi, asut sitten Suomessa tai ulkomailla, ja suunnittelee lahjoitukset, perinnöt ja tarvittavat asiakirjat – kuten testamentit  ja lahjakirjat. Tuemme myös sukupolvenvaihdoksissa ja varmistamme, että kaikki ratkaisut toteutetaan myös verotuksellisesti kestävällä tavalla.

Mia Häyrinen
Juristi, ekonomi
mia.hayrinen@costajuridica.fi
Puh. +358 (0)40 737 1492

Varaa maksuton alkukonsultointi

Tarjoamme asiakkaillemme 15 minuutin maksuttoman alkukonsultoinnin, jonka aikana selvitämme, aloitetaanko asiakkaan kanssa toimeksianto ja mihin mahdollisiin jatkotoimenpiteisiin asiassa ryhdytään.